Torstaina ajettiin Nummelaan tervehtimään uusmaalaista kettua. Sinnepäin ajellessa ajattelin, et onko tässä touhussa mitään järkeä. Posottaa työpäivän päätteeks moottoritietä toistasataa kilsaa per suunta harjoittelemaan kakkosnelosputkeen ketun jahtaamista... No yleensä on parempi kun ei ajattele liikaa, ainakaan näitä koira-asioita. Nummelassa satoi kaatamalla vettä ja oli jo pimeää. Meitä ennen oli iso liuta muita koiria odottelemassa vuoroaan, joten illasta oli tulossa pitkä. Tuuren treeni meni ihan mukavasti, vaikka aluks näytti siltä, että ei siitä meinaa mitään tulla. Kettua siirreltiin eri pesiin, koira perään ja Tuure sai huomata, että kettu ei aina olekaan aluksi siinä samassa pesässä. Sitten lopuksi harjoiteltiin perinteisellä tyylillä. Nyt en vaan tiedä, pitäiskö harjoituksia jatkaa vielä nyt syksyllä vai antaa homman muhia talven yli.

Raine oli myös mukana reissussa, vaikka en ollut suunnitellut sen kanssa harjoitella. Jotenkin kävi sääliksi sitä, kun sillä tuntuu olevan kova hinku ketulle. Pihalla se tasan tarkkaan tiesi missä ollaan, joten kysäisin Eerolta, josko me voitais nopskaa Rainenkin kanssa kokeilla pientä settiä. Raine sujahti isosta luukusta ketun luo ja pääsi raivoamaan pellille. Sen enempää ei Raiskun kanssa asiaan aikaa kulutettu, vaikka Rainella olis varmaan juttua ketulle riittänyt. Harmi, että Raine oli liian iso menemään ahdinkojen läpi, sillä siitä olis varmasti tullut loistava ketunjahtaaja. Kotona oltiin kymmenen jälkeen. Shampoopesuhässäkän perään sain vielä siivota päivällä tulleet oksennukset olohuoneen matolta. Juu, yritän olla ajattelematta liikaa...

Tänään käytiin Raumalla räpeltämässä. Tuliaisina kaksi vitosta. Agilityradalla Rainen vauhti oli ihan huippua, vaikka radalla oli kaikki kontaktit. Ne kontaktit koitui meidän kohtaloksi, kun rynnin A:n alastulon ja Raine loikkas iloisesti kovaa ja korkeelta. Jos olisin valssannut A:n jälkeen, olis lopputulos voinut olla toisenlainen... Olis, olis ja olis... Ei kuuitenkaan voinut olla muuta kuin tyytyväinen, koska Rainen vauhti on palannut takaisin. Ihanaa! Hyppyradalla ei sitten niitä kontaktipeikkoja ollut, mutta keppimörkö ysikympin kulmalla varustettuna oli. Sössin kepeille viennin, Raine ei löytänyt oikeaa keppiväliä ja se päätti lähteä vielä kattelemaan ohi keppien. Siitä vitonen, mutta välistävedot ja väärät putkenpäät hoidettiin kunnialla. Loppusuoran juoksin täysillä, vaikka vitonen olikin. Alan pikkuhiljaa oppia! Vauhdikkaita ratoja tehtiin ja vaikka vitoset napsahti, oon tosi tyytyväinen, koska Rainella tuntui olevan vauhti ja kuulo päällä! Ohjaaja olis voinut olla skarpimpi ja räpeltämättä, mutta minkäs teet raskaan viikon päätteeksi...