Tiistaina oli Tuuren agilityn alkeiskurssin teoriaosa. Sieltä sai kompaktin tietopaketin agilitystä sekä Lägin toiminnasta. Suurimmaksi osaksi asiat olivat mulle ennestään tuttuja. Olisipa aikanaan Raiskun kurssin alussa kerrottu myös hieman asioiden taustaa. Eteenkin musta oli hyvä käydä läpi yhteiset pelisäännöt, kun treenaamme kuitenkin melko isolla porukalla.

Keskiviikkona oli Tuuren koirakoulun päättäjäiset. Viimeistä kertaa juhlistimme aktivoimalla hienosti kurssista suoriutuneita koiriamme makkarajäljellä ja aktivointihärveleillä. "Jouduimme" vielä "lopputenttiin", jossa katsastettiin mm. kontaktia ja luoksetuloa. Me saimme kehut edistymisestämme, vaikka tälläinen peruspessimisti ajatteli sen vain kouluttajan myyntipuheeksi jatkokurssia silmälläpitäen... No ollaanhan me totisesti menty arkitottelevaisuudessa eteenpäin ja pelisäännöt kotona ovat huomattavasti selvemmät. Vautsivau!

Tänään, perjantai-illalla, olin Tuuren kanssa ensimmäisellä agitunnilla. Olin koirien kanssa hiekkakuopilla tunnin lenkillä ennen Lohjalle lähtöä. Ajattelin, että Tuure jaksaisi paremmin keskittyä, kun ollaan juoksenneltu suurimmat energiat pois metsikössä. Tuurea ei kyllä treeneissä väsy painanut ja poika oli todella energinen. Keskittyminen oli ajoittain hieman hankalaa ja välillä rauhotuttiin kentän reunalla, kunnes taas jatkettiin treenaamista. Tänään tutustuttiin esteisiin Minttu-parsonin demonstroimana sekä harjoiteltiin ohjaamista molemmilta puolilta/ molemmilla käsillä, targettia ja leikkimistä. Siinä olikin meille sopivasti tunniksi tekemistä. Mukavaa oli ja innolla odotamme seuraavia harkkoja!

1923484.jpg

Raiskun agitreenit jäivät väliin tällä viikolla. Tässä Raine haaveilee agikentän reunalla (viime syksynä Tamsesterissa Parsonyhdistyksen mestiksissä).