Viikonloppu on mennyt hurjaa nopskaan. Olihan meillä paljon suunnitelmia viikonlopulle ja paljon ollaan tehtykin. Mutta täytyy oikein ääneen todeta, että aika pikkupennun kanssa menee kuin siivillä!

Raine ja Tuure. Tuure ja Raine.

Aloitin Rainen kanssa kaksi viikkoa sitten palvelusjälkitreenauksen Lena Erikssonin johdolla. Ryhmämme koostui neljästä erirotuisesta koirasta, jotka kaikki olivat innokkaita nenänkäyttäjiä. Lauantaina kokoonnuimme Prästkullaan toisen kerran harjoittelemaan yhdessä ihmisjälkien nuuskimista. Aluksi treenattiin keppejä eli kokeessahan maastossa on kuusi keppiä, jotka koiran tulisi jäljeltä löytää. Mukavaa tietty olis, jos koira jollain eleellä näyttäisi ohjaajalleen, että hei tässä se keppi sitten on. Rainen kanssa kotona kokeilin ja pähkäilin, mikä olis sille luonnollisin tapa näyttää keppi mulle. Rainen mielestä luonnollisinta olis ottaa keppi ja pistää se poskeen tai juosta mahdollisimman kauas ja pistää se keppi sitten tuhannen päreiksi. No päädyin kuiteski siihen vaihtoehtoon, että kun keppi eteen tulee, Raine istahtaa paikoilleen merkiksi. Ja sitä lähdin sitten treenaamaan. Heti pystyin toteamaan, että tää on se, mitä saadaan treenata ja treenata, jotta onnistutaan. Sitten lauantaina saatiin ryhmän edessä esittää meidän "treenauksen" hedelmät! Toisille tuntuu olevan luonnollisempaa tuo keppeily kuin toisille...

Viime kerran nurtsijälkien jälkeen, päästiin jo metsään tekemään jälkiä. Rainen eka jälki ei mennyt ihan niin putkeen kuin muiden kavereiden nuuskuttelut. Taisin laittaa jäljelle liian tiheään namuja ja Raisku luuli, että harjoitus oli naminetsintäharjoitus ja itse jälki jäi ehkä toissijaiseksi. Toiseen jälkeen tehtiin loiva mutka ja tällä kertaa ei viety koiraa suoraan jäljelle, vaan harjoiteltiin myös jäljen löytämistä. Ja Rainehan löysi jäljen, nuuskutteli suorat sekä kurvit ja löysi loppupalkalle loistavasti! Kakkosjäljestä tein hiukan lyhyemmän ja jätin namittomia jälkiä enemmän. Se toimi paremmin. Oikein hienosti. Kotiläksyksi saimme keppiharjoittelua, jäljelle löytämisharjoittelua ja itse jäljestystä jäljellä, jossa on vaan muutama nami ja hervoton loppupalkka. Siinä pariksi viikoksi tehtävää!

Sillä välin, kun Raiskun kanssa oltiin metsässä, Tuure jäi kotiin harjoittelemaan yksinoloa. Johan tuunaili autotallissa silmäteräänsä ja välillä käytti Tuuren pisulla. Ja taas Tuure sai jäädä yksin. Seuraavan kerran, kun Johan meni ylös kämpille, Tuure tuli ovella iloisena vastaan. Aika ketku sälli! Tuure oli taas "paennut" aitauksestaan. Tällä kertaa, uskokaa tai älkää, rikkomalla sen! Ja tämä kaikki tapahtui vain muutaman tunnin sisällä! Apuva, mihin me oikein joudutaan sen poikasen kanssa!

Raine the evil eye.

Tuure selätettynä.

Kuurupiiloa. Tuuren vuoro etsiä. Mihin se isoveikka katosi?

Jälleennäkemisen riemusta pojat intoutuivat leikkimään ja taas saatiin kuunnella riemunkiljahduksia molempien suusta. Tuure oli niin onnellinen, kun velipoika intoutui leikkimään, koska aamulla se oli niin kärttysen ja väsyneen oloinen. Siinä hetken aikaa pojat leikkivät, jonka jälkeen me kaikki kolme, Tuure, Raine ja minä, otettiin pikku päikkärit. Se oli varmaan se raitis ilma kun väsytti... tahi sitten aikaiset aamuherätykset! 

Laatuaikaa Raiskun kanssa. Kuva viime kesältä.

Illalla saatiin paljon ihmisvieraita, kun Johanin sisko perheineen tuli Tuurea tapaamaan. Oltiin Tuuren kanssa pihalla, kun vieraat tulivat ja pihalla kyllä pikkupoikaa hiukan pelotti, kun yht'äkkiä joukko ihmisiä tuli ihailemaan. Pikkasen Tuure siinä uskaltautui haistelemaan, mutta kotona sisällä Tuure jo näytti kaikki temput, mitkä osasi ja hurmasi koko porukan. Emil ja Frida ihastuivat lelumaiseen pikkupentuun heti ensi silmäyksellä! Samalla kertaa myös Henke ja Fia pistäytyivät kylään ja Tuure sai roppakaupalla lisää ihailuja. Tuurea ei valtava ihmisjoukko haitannut, vaan rohkeasti Tuure meni vieraasta vieraaseen ja haki kaiken huomion. Toki isoveikkakin sai rapsutuksia ja kehuja. Onhan Raikku ollut esimerkillinen isoveikka! Valtavan huomion keskellä Tuurea kuitenkin alkoi väsyttää ja se hakeutui aitaukseen oman fleecehuovan päälle nukkumaan. Siellä Tuure sitten lepäili kaikessa rauhassa. Todella hienoa, että Tuure osaa leipäillä, vaikka talossa on ääniä. Raine ei sitä pentuna osannut, vaan halusi aina olla touhuissa mukana. Eikä Raisku oikeen vieläkään malta lepäillä, kun ollaan kotona, vaan se haluaa seurailla ja olla koko ajan menossa mukana.

Tuure kuiskaa nallen korvaan. Mutta nallellahan ei ole korvia...

Tänään sunnuntaina taasen oltiin Siuntiossa agikisoissa. Viime kisoista oli jo melkein kuukausi aikaa. Tällä kertaa meitä olikin iso poppoo Tammisaaresta kisaamassa, peräti neljä koirakkoa medimölleissä. Meidän eka rata meni ihan nappiin ja suoriuduttiin ilman virhepisteitä. Toisella radalla tehtiin omat kuviot ja siitä tulikin hylly. Mutta yksi nappisuoritus riitti voittoon ja Raisku sai kirkkaimman mitalin sarjassaan! Hyvä Raisku! Carina ja Diva meidän treeniryhmästä olivat ekaa kertaa mukana kisailemassa ja hekin olivat heti palkintopallilla, kolmansina. Onnittelut! Ada & Hanna sekä Jenny & Ronja tekivät myös hienot radat. Oli tosi kiva olla isolla porukalla kisoissa kannustamassa Tammisaarelaisia koirakkoja upeisiin suorituksiin. Tuurekin pääsi mukaan seuraamaan ja kannustamaan isoveikkaa. Tuure sai katsella koiria ja ihmisiä mun takinpieluksesta. Hiukan pikkumiestä jänskätti, mutta kovasti Tuurea kiinnosti seurailla, mitä ympärillä tapahtui. Välillä oli kiva käydä omassa boksissa ottamassa pienet päivänokoset ja sitten taas palata takaisin seuraamaan tapahtumia kentällä. Tuure sai taas paljon ihasteluja tottakai.

Alkuillasta Jenny ja Tosca hakivat mut ja Rainen "peikkometsän" lenkille. Tosca ja Raine saivat juoksennella metsässä vapaana ja me Jennyn kanssa yritettiin pysyä perässä! Tai mä taisin olla se, joka puuskutti perässä. Ylämäkeä, alamäkeä, kiviä, kosteikkoa, huh! Puolentoista tunnin lenkin jälkeen koirat olivat kuraisia ja väsyneitä. Taidan itsekin olla aika puhki tämän viikonlopun jäljiltä. Suunnittelin, että lähtisin jumppaamaan vielä illalla, mutta taitaa olla tämän viikonlopun osalta olla mun jumpat jumpattu. Ehkä sitten ens viikolla. Jossakin välissä, kun kerkiän maanantain ja keskiviikon tokoharjoitusten, tiistain agitreenikisojen...  

Kauniit kasvot.

Ihan tuoreita kuvia mulla ei valitettavasti ole tänne tänään laittaa, koska kameran akku pääsi loppumaan ja laturi on Liedossa siskon luona. Unohdin laturin sinne, kun viimeksi siellä majailin. Olisi ollut niin hirmuisen hieno ilmakin nyt viikonloppuna ottaa ulkokuvia. Toivotaan, että saan jostain pian laturin tai kameran lainaan, jotta saan taas tuoreempia kuvia tänne esille.