Lauantaina herätyskello pärähti soimaan kello kuusi. Olin edellisenä iltana pakannut kaiken niin valmiiksi, että voitiin aamulla vaan kerätä kimpsut ja kampsut mukaan. Startattiin kohti Mansesteria klo 6:39. 

Poijjaat matkustivat "kakkosluokassa", omissa bokseissaan.

Vajaan kolmen tunnin ajomatkan jälkeen olimme perillä Ylöjärven Mutalan kentällä. Muutama auto oli jo parkissa kentän laitamilla ja valkoisista koirista tunnisti, että oikeassa paikassa ollaan. Reippaat kisaorganisaattorit painoivat duunia jo täyttä häkää. Telttaa nousi pystyyn ja esteet löysivät paikkansa kentältä. Meitin matkalaiset pääsivät pienelle jalottelulle ja tarpeilleen. Pikku-Tuure sai ihasteluja jo heti alkajaisiksi. Tuure olikin jo tuttu joillekin netin kautta ja nyt Tuure "the stara" oli paikanpäällä ihan livenä!

Mari ilmoittautui Tuuren kummiksi. Tuuren hengellinen kasvatus on siis turvattu.

Tuure kummitädin hellässä huomassa. Matte kahvitauolla.

Tuure saa rapsutuksia Penan isännältä Simolta.

Tuure tekee vaivihkaa tuttavuutta...

Tuure ja Eicca (velipuoliskot) tervehtivät. Pojilla on samanlainen väritys.

Rainekin oli mukana!

Kilpailut alkoivat pentuluokalla, jossa kilpaili kaksi koirakkoa. Pentujen meno oli vauhdikasta ja seuraavaksi siirryttiin meidän luokkaan, mölleihin. Rata oli mukavan oloinen. Siinä oli muutama kohta, joissa tuli kiinnittää erityistä huomiota, kun koiraa ohjaa seuraavalle esteelle. No pian selviää, miten ohjaaja suoriutui tällä kertaa. Eli rataan tutustumisen jälkeen sain Rainen kanssa kunnian aloittaa mölliluokan. Kahden ekan hypyn jälkeen tuli ensimmäinen tunneli, jossa oli järjestettynä maistiaistarjoilut. Jonkun nakin- tai lihapullanmaistelun ja noin kymmenen sekunnin jälkeen matka jatkui seuraavalle esteelle. Eteneminen sujui vauhdikkaasti ja virhepisteittä, kunnes tulimme puomille ja nappasimme alastulokontaktilta ekan vitosen. Tai näin ainakin luulen käyneen. Puomilta Raisku jatkoi matkaansa houkuttimena olleeseen A:han eikä hyppyesteelle, jolle oli tarkoitus seuraavaksi mennä. Siitä hylly eli 10 virhepistettä. Kaiken kaikkiaan suoritimme radan alle ihanneaikaan ja saimme yhteensä 15 virhepistettä. Ei voi sanoa, että olin tyytyväinen suoritukseen, mutta parannettiin huomattavasti viime vuoden suoritusta! Viime vuonna muistaakseni tehtiin toistasataa virhepistettä ja ei taidettu ihan ihanneaikaan päästä. Sillä sijoituttiin, yllätys yllätys, viimeiseksi. Tänä vuonna oltiin sijalla 10! Hyvä Raisku! Huuomattavaa kehitystä ;-)

Mölliluokan voittonelikko. Ens vuonna mekin varmaan ollaan palkinnoilla...

Mölliluokan jälkeen pääsivät oikeat agilityammattilaiset kehiin elikkäs oli kilpailuluokan vuoro. Kilpailuluokassa osaanottajia oli hurjat 22. Yksi näistä osaanottajista oli Raiskun veli Nipa, joka on jo ihan agilityprofeetta. Ainakin meidän mielestä. Alla Nipan ja Mikaelin tyylinäyte kepeiltä.

Valokuvaaja ei oikein pysynyt Team Nipaelin vauhdissa, joten siksi tällainen kuvakulma. Seli seli.

Team Nipael suorituksen jälkeen. Huomaa parempi kuva, kun kuvattavat ovat paikallaan ;-)

Kaiken kisaamisen ja palkintojen jälkeen, palkittiin vielä paras mölli- ja junnuohjaajat sekä kilpailevissa luokkansa parhaat. Kaikki tulokset löydät parsonien keskustelufoorumista, joten en lähde niitä tänne sen tarkemmin listaamaan. Toki haluan toivottaa kaikille onnea hienoista suorituksista! Oli hienoa seurata koirakkojen työskentelyä radalla. Eteenkin kisaavien suorituksia tuli seurattua läheltä, koska olin saanut vastuullisen tehtävän toimia ratahenkilönä. Mun tehtävänä oli jututtaa toista ratahenkilöä eli Hanna-Kaisaa siinä samalla, kun huolehdimme, että kaikki esteet olivat tiptop paikallaan aina kun seuraava koirakko lähti liikkeelle. Hanna-Kaisan kanssa höpöteltäessä selvisi, että heillä on mökki Tammisaaressa. Ollaan siis melkein naapureita!

Ennen pitkää kotimatkaa Raisku ja Tuure pääsivät vielä jaloittelemaan kentän laitamille. Raine kävi nuuskimassa ja merkkaamassa tarkkaan kentän reunat ja Tuure sai tutustua Nipan siskoon Jadeen. Jadella oli hieno villapusakka päällä, joten Tuurekin laittoin "bätmän"-viittansa päälleen hurmatakseen Jadetsun. Eikä muuten tule viitta päällä heti vilu.

Tuure fleecemanttelissa, jonka on mittatilaustyönä ommellut Hanna Räty.

Kotimatkalla pysähdyimme tankkaamaan Hämeenlinnan Linnatuuleen, jossa pojat pääsivät jalottelemaan koivikkojen keskelle. Siellä pusikoissa piileksi ihan varmasti jotain villieläimiä, kun molempien poikien nenät kävivät koko ajan. Yhden mättään kohdalla Raisku alkoi jo sen verran kaivella ja puskea kuonollaan, että ajattelin, että on paras jatkaa matkaa tai meillä on taas saaliina joku onneton päästäinen tai myyrä. Kotona oltiin siinä viiden aikaan. Väsyneinä, mutta onnellisina!