]]>]]>Agilityn ryhmätreenien lisäksi ehdittiin pariin kertaan treenata privaatisti Raunon kanssa ennen kuin mies pisti tavarat kasaan ja muutti pohjoiseen. Oli kyllä todella kivoja treenejä ja niistä sai potkua taas muuhunkin treenaamiseen. Ohjaajan asenne koki ajoittaisia notkahduksia, mutta kaipa siinä joukossa oli hiukan luopumisen tuskaakin. Kiitos Raunolle kivoista treenihetkistä ja toivotaan, että päästään niitä kokemaan tulevaisuudessakin, vaikka välimatkaa onkin hiukan enempi.
Torstaina oltiin ATT:n Taikaa Tassuissa agilityepiksissä harjoittelemassa kisatilannetta. Kirpsakka ilta venyi tosi pitkäksi, sillä paikalla oli valtava määrä koirakkoja. Möllejä tais olla kuutisenkymmentä ja avoimessakin vielä toiset kuuskymmentä. Möllirata oli onneksi hyppäri, jossa ei siis ollut lainkaan kontakteja loikattavaksi eikä myöskään keppejä. Viime epiksissä meillä meni Tuuren kanssa niin penkin alle, että ei saatu edes tulosta. Tavoitteeksi illalle laitoin tuloksen ja hyvän mielen. Hennan kanssa vielä sovittiin, että jos suoriudun loppusuorasta kunnialla, voin korkata olusen illalla kotona. Sitten vielä kunnon läimäytys selkään - ohjaa, älä oleta! Joo, ei me näitä epiksiä niin tosissaan oteta, mutta pakko tässä on alkaa harjoittelemaan näitä tilanteita tosissaan, jos meinataan joskus päästä oikeille kisakentille! Mestari Sven kun ei anna piiruakaan anteeksi! Maalissa oli ihan sairaan hieno tunne, sillä me päästiin tavoitteeseen ja vähän ylikin. Oli siinä porukalla ihmettelemistä, kun mä hurrasin meidän suoritusta ihan täpöllä. Eikä sille riemulle meinannut tulla loppua, jätkähän toimii! Ehkäpä me sittenkin uskaltaudutaan tammikuussa oikeisiin kisoihin... Ehkä. Rainen kanssa päätin olla varmistelematta. Ihan vauhdikkaasti rata sujui kepeille asti. En ollut varma, tuliko niillä virhe ja päätin ottaa ne alusta. Puomin kontaktilta saatiin vitonen, vaikka yleisö ihan kontaktin vieressä oli sitä mieltä, että Raine otti sen kontaktin. No samapa tuo, turhia varmisteluja ei ollut ja rata oli nopea, vaikka ne kepit tehtiin puolitoista kertaa. Monta hyvää treeniä ehdittiin illan aikana tehdä. Ei mikään turha reissu!
Kaiken treenaamisen vastapainoksi ollaan lenkkeilty pitkiä remmilenkkejä, jotka ei aina oo ollu niin rentouttavia. Välillä Tuure on rähinöineen aivan mahdoton ja muutaman kerran on poikien välinen yhteenotto ollut lähellä. Tuntuu siltä, että Tuurella on menossa joku isottelukausi ja se oikein hakee tilanteita, joissa se vois haastaa Rainen. Raine ei onneks lähde noihin Tuuren juttuihin mukaan, mutta pariin kertaan olen remmissä joutunut pojat erottelemaan, kun Rainellakin on käämi kärvähtänyt. Metsälenkeillä ei olla juurikaan käyty, kun mulla on kammo ihmisen sontaa kohtaan. Täytynee kerätä rohkeutta, jotta pojat pääsis päästelemään höyryjä ulos ja itse saisi nauttia syksyn väreistä ennen kuin lumi peittää ne alleen.
Mestari Sven noin kaks vuotta sitten eli ihan pikkupoikana.
]]>
Raine juhannuskisoissa Tuorlassa. Kuva Jaana Hakola.
]]>Kuluvan viikon maanantaina ulkoiltiin tutussa metsässä ennen kuin oltiin lähdössä Saaran luo trimmiin. Raine katosi metsän uumeniin vähäksi aikaa ja kun poika palasi reitille, huomasin, että jätkä oli käynyt piehtaroimassa paskassa. Kaula ja kyljet oli molemmin puolin sonnan peitossa ja aah, se haju, joka koirasta tuli... Kyllä oli pala kurkussa, kun laitoin koiria autoon. Ei mikään miellyttävin kotimatka saati sitten suihkureissu. Reilusti shampoota sekä vettä ja suurimmat paskat ja hajut olivat poissa. Sitten vain täytyi toivoa, että karva irtoaa, vaikka koira oli juuri pesty. Onneksi karva oli riittävän kypsää ja turkispeite jäi trimmaamon lattialle! Tuurekin siistittiin viikonlopun erkkariin. Ja vaikkei uskoisi, Tuuren turkki oli haasteellisempi, koska karvaa piti säästellä näyttelyä varten.
Karvainen Raisku väijyy päästäisiä peltolenkillä.
Raine sänkipellolla. Joo, kyllä se näki noiden karvojen alta. Ehkä..
Hurja muodonmuutos. Trimmattu Raine näyttää taas parsonilta.
Ennen piirinmestaruuksia episteltiin omissa Taikaa Tassuissa kisoissa. Tuuren kanssa sotkotettiin rata läpi niin, että jäätiin ilman tulosta. Juu, se on mölliradallakin mahdollista, jos jättää viimeisen esteen suorittamatta. Nyt on sekin kokeiltu! Rata meni persauksilleen, koska ohjaaja oletti, eikä ohjannut. Rainen kanssa tehtiin sama möllirata ja hauskaa oli!
PiirM-kisat ei menny meidän osalta ihan putkeen. Taisin joukkueradalla jännittää muutamaa kohtaa niin paljon, että niiltä kohdin homma sitten kosahti. Tuomarin pienellä avustuksella saatiin kuitenkin tulos ja meidän joukkue sai tuloksen. Oli hienoa päästä edustamaan seuraa ja meidän joukkue oli kyllä aivan loistava! Onneksi seuralla oli mukana myös ykkösjoukkue, joka sitten pokkasikin ykköspaikan. ATT:n medit on ihan parhaita! Yksilökisat jätettiin väliin, kun kummipojan kastejuhla vei pidemmän korren. Ehtiihän sitä ensi vuonna kisaamaan piirinmestaruudesta. Annettiin vähän niinku muille mahdollisuus tänä vuonna...
Elmeri Sakari 
Rallytokon jatkokurssi alkoi viime viikolla ja tänään oltiin jo toistamiseen treenaamassa uusia juttuja. Jatkoryhmä on alkeisryhmää hieman pienempi, joten yhdellä kertaa ehditään treenaamaan huomattavasti enemmän ja odottelua on vähemmän. Tuure ei oikein välitä odotella vuoroaan kentän reunalla. Siinäkin Tuure on kehittynyt aivan valtavasti kaiken muun ohella. Oon kyllä niin iloinen, että löydettiin tämä harrastus Tuuren kanssa! Tokoillaan, mutta ei tosissaan. Mä tykkään!
Tuure vahtii naapurustoa.
Matten muruset
Raine oli myös mukana reissussa, vaikka en ollut suunnitellut sen kanssa harjoitella. Jotenkin kävi sääliksi sitä, kun sillä tuntuu olevan kova hinku ketulle. Pihalla se tasan tarkkaan tiesi missä ollaan, joten kysäisin Eerolta, josko me voitais nopskaa Rainenkin kanssa kokeilla pientä settiä. Raine sujahti isosta luukusta ketun luo ja pääsi raivoamaan pellille. Sen enempää ei Raiskun kanssa asiaan aikaa kulutettu, vaikka Rainella olis varmaan juttua ketulle riittänyt. Harmi, että Raine oli liian iso menemään ahdinkojen läpi, sillä siitä olis varmasti tullut loistava ketunjahtaaja. Kotona oltiin kymmenen jälkeen. Shampoopesuhässäkän perään sain vielä siivota päivällä tulleet oksennukset olohuoneen matolta. Juu, yritän olla ajattelematta liikaa...
Tänään käytiin Raumalla räpeltämässä. Tuliaisina kaksi vitosta. Agilityradalla Rainen vauhti oli ihan huippua, vaikka radalla oli kaikki kontaktit. Ne kontaktit koitui meidän kohtaloksi, kun rynnin A:n alastulon ja Raine loikkas iloisesti kovaa ja korkeelta. Jos olisin valssannut A:n jälkeen, olis lopputulos voinut olla toisenlainen... Olis, olis ja olis... Ei kuuitenkaan voinut olla muuta kuin tyytyväinen, koska Rainen vauhti on palannut takaisin. Ihanaa! Hyppyradalla ei sitten niitä kontaktipeikkoja ollut, mutta keppimörkö ysikympin kulmalla varustettuna oli. Sössin kepeille viennin, Raine ei löytänyt oikeaa keppiväliä ja se päätti lähteä vielä kattelemaan ohi keppien. Siitä vitonen, mutta välistävedot ja väärät putkenpäät hoidettiin kunnialla. Loppusuoran juoksin täysillä, vaikka vitonen olikin. Alan pikkuhiljaa oppia! Vauhdikkaita ratoja tehtiin ja vaikka vitoset napsahti, oon tosi tyytyväinen, koska Rainella tuntui olevan vauhti ja kuulo päällä! Ohjaaja olis voinut olla skarpimpi ja räpeltämättä, mutta minkäs teet raskaan viikon päätteeksi...
]]>Torstaina Mestari Sven pääsi päästelemään Tsaukkilan epiksiin. Treenattiin ennen starttia hallin pihalla kontakteja A:lla. Lähtöalueella oli seinän vieressä A ja Tuure oli vahvasti sitä mieltä, että sinne A:lle ollaan menossa. Pitkän keskustelun jälkeen jätin Tuuren istumaan starttiin poikittain. Kyllä se Mestari sieltä ihan oikeaan suuntaan lähti tulemaan ja ekat hypyt menivät oikein mainiosti. Puomin kontaktilla jätkä päätti sitten loikata ja siinä mun pasmat meni sekaisin. Ennakoin liikaa seuraavaa käännöstä ja siitä otettiin kielto. Mun ohjaus oli kyllä ihan kökköä ja olin koko ajan myöhässä. Onneksi Tuure irtosi hyvin putkiin ja meno oli taas todella vauhdikasta. Kontaktiongelman ratkomisesta laitoin viestiä korkeemmille voimille ja toivotaan, että vastauksia tulee. Kunhan ne saadaan kuntoon, niin voidaan päästää peto irti ja aloittaa virallinen kisaaminen!
Tuure lähettää agilityterveiset Kuusamoon! Tämä on sulle Marja! Mestari Svenin voittoisa rata seuramestiksistä www.youtube.com/watch. Huomatkaa ohjaajan viime hetken pelastus pituudelta. Kiitos Tiina Seleniukselle kuvaamisesta ja videon laittamisesta juutuuppiin.
Lauantaina startattiin Raipeliinin kanssa kotihallilla kolme agilityrataa. Medeissä oli mukana 7 parsonia, vau! Ja jos joku väittää, että parson ei ole loistava agilitykoira... no niin lopetetaas tää uhoominen.. Ekan radan jälkeen olisin ehkä ollut moisten väittäjien kanssa samaa mieltä. Saatiin Rainen kanssa suoritettua oikein kaksi estettä ja kolmannella esteellä napsahti väärä putkenpää. Yritin laittaa Rainen uudelleen hypyn yli ja jatkaa suoritusta, mutta ei siitä enää mitään tullut. Ei ollut Raipeliinillä kuulo päällä ja mulla oli sen verran suuri molo ottassa, että häivyttiin takavasemmalle. Positiivista oli se, että ei ollut kovin vaikea parantaa suoritusta seuraavalla radalla. Kakkosradalla möhlin itse koiran väärälle esteelle, kun etenin liian kovalla vauhdilla. Lisäks kepeillä tein tyhmän persjätön ja koira meni väärältä puolelta kepeille. Ja vielä bonuksena annoin Rainen hypätä puomin kontaktin.. Pisteet kotiin! Tuplahyllyn jälkeen lähdettiin kolmannelle radalle, joka oli mun mielestä vaikein väärien putkenpäiden kanssa. Rataantutustumisessa päätin käyttää kyynärpäätekniikkaa, vaikka en tiedä oliko siitä apua, kun tuntui, etten tiennyt ajan päätyttyä että miten radalla mennään. Olin ihan varma, että putki imaisee Rainen kohdassa, jossa sinne ei kuulu mennä. No ei siinä niin käynyt vaan Raine meni just niin ku kuului. Se oli mulle niin suuri ylläri, että jäin paikoilleni valssailemaan. Loppuun asti mentiin puhtaasti ja saatiin kisakirjaan yksi merkintä lisää. Suoritus ei ehkä ollut mitään kauneinta katsottavaa, mutta aika hyvin tsempattu kaiken sen sohlailun jälkeen. Niin ja siihen vielä, että parson ON todella loistava agikoira. Valkoinen paholainen oli joka radalla palkinnoilla ja kaksi kertaa ykkösenä. Parson on ihan PARAS!!
Raine juhannuskisoissa Tuorlassa. Kuva Jaana Hakola.
Tänään ollaan viettetty sateista vapaapäivää ja koirat ovat saaneet nauttia rentouttavasta hieronnasta. Raine oli aluks niin epäluuloinen asiasta, että Tuure sai näyttää isoveikalle mallia siitä, miten käsittelyssä ollaan. Tuuren hieronta oli ihan vaan nopea harjoituskerta ensi kertaa ajatellen ja Raine sai kunnon käsittelyn venyttelyineen päivineen. Ensi viikolla molemmat saavat kunnon käsittelyn, sillä Tuurenkin kroppa tuntuu olevan täynnä juntturaista lihasta. Illalla mennään Tuuren kanssa treeneihin ja sen aikaa isoveikka saa lepäillä BOTin alla, sillä sunnuntaina olis taas tarkoitus kisailla Raumalla.
]]>Perjantaina harjoiteltiin viimeistä kertaa rallytokon alkeiskurssilla. Tuure on pienessä ajassa edistynyt huisisti ja yhdessä tekeminen on ollut tosi kivaa. Kiinnostus lajiin heräsi sen verran, että ilmo jatkokurssille on lähtenyt ja kurssi alkaa kuun lopussa.
Söpis.
]]>Rainen kanssa tehtiin kurja hylly muuten hienolla radalla. Saakutin väärä putkenpää, joka imaisi koiran mennessään... Eipä ollut eka kerta! No onpahan mitä treenata talvella!
Tuure treenaa kontaktia parsonien agileirillä Tuorlassa toukokuussa 2010.
]]>
Esan enkelit mökkirannassa. Kuva Marja Karjalainen.
Käytiin me kisaamassakin. Eikä ollut ihan mikään turha reissu! Tiina ja Rontti tekivät kaksi nollaa, joten heillä on jo SM-nollat kasassa. Viimeinen agilityserti jäi vielä saamatta, mutta eiköhän se sieltä pian napsahda ja sitten päästään juhlimaan maailman ensimmäistä westie agilityvaliota! Marja ja Eicca nappasivat hyppäriltä nollavoiton ja toisen hyppysertin. Vuoden kuluttua juodaan sitten tuplaskumpat, kun noi hurjat juhlii agilitytitteleitään. Esan kanssa pidettiin huolta tosta hyllypuolesta. Täytyyhän jonkun niitäkin tehdä! Meillä oli siis kotiintuomisina kolme hyllyä ja yksi nolla.
Koko viikonloppu onnistui yli odotusten. Matkaseura oli parasta A(TT)-luokkaa, koirat tulivat keskenään toimeen ja Raine toimi radalla kuin unelma koko viikonlopun. Turnauskestävyys on selkeesti kasvanut! Kisat ois voinu mennä paremmin, mutta olin koko lauantain niin jännittynyt, että mun ohjaus oli ihan lukossa. Hiukan paransin loppua kohden ja tulihan sieltä se "puhdaskin" suoritus. Ei mikään unelmarata, mutta pikkuhiljaa tässä opetellaan ja edetään asioiden kanssa. Kyllä mekin vielä joskus...
Meidän radat löytyy juutuubista. Kuvaajana Tiina Jaakkola.
]]>